visio_Square.png
 
 

Seurakunta nyt ja tulevaisuudessa

Visio-seurakuntakonferenssi on kolmipäiväinen Tampereen helluntaiseurakunnan järjestämä maksuton tapahtuma, joka kutsuu kristittyjä syttymään seurakunnasta ja sen tehtävästä.

Visiokonferenssi muistuttaa meitä itseämme suuremmasta suunnitelmasta, johon Jeesus kutsuu meitä.

Aikamme monien muutosten keskellä tarvitaan kristittyjä, jotka ovat sisäistäneet evankeliumin ja toimivat yhdessä määrätietoisesti.

Jumalalla on seurakunnalleen selkeä tehtävä ja visio. Sinulla on tärkeä osa siinä. Visiokonferenssi sytyttää ja varustaa meitä tehtävään.

 
 
dandelion intro (0-00-04-17) 2.jpg

Odotamme sinua

 

 

Toivotamme sinut tervetulleeksi Visiokonferenssiin. Uskomme, että Jumala on antanut seurakunnalleen selkeät suuntaviivat ja kaiken tarvittavan tehtävänsä toteuttamiseen. Me kuitenkin tarvitsemme muistutusta tästä säännöllisin väliajoin. Tarvitsemme myös yhdessä vietettyä aikaa, jolloin Jumala voi puhua meille, rohkaista meitä ja mobilisoida seurakuntaansa. Visio-seurakuntakonferenssin tämänvuotiset vieraat on valittu juuri niitä teemoja silmällä pitäen, joista koemme Jumalan meille puhuneen. Uskomme, että Hän tulee puhumaan myös sinulle.

Usko Katto

Seurakunnan johtaja, Tampereen helluntaiseurakunta

uskon kuva.jpg
 

Puhujat

Visiokonferenssin puhujakaartin sydämessä sykkii näky seurakunnasta. Monipuolinen puhujakattaus sisältää hyvin erilaisia kokemuksia ja näkökulmia. Ytimessä on sama kaipuu olla mukana Jumalan toiminnassa omasta kaupungista lähtien aina maan ääriin saakka.

 

Colin-Dye-puhujat.jpg

COLIN DYE // LONTOO

Colin Dye on Lontoon Kengsington Temple -seurakunnan johtava pastori ja Elim-helluntailiikkeen kansallisen johtoryhmän jäsen. Colinilla on vuosikymmenten kokemus monikulttuurisen seurakunnan johtamisesta urbaanissa ympäristössä. Hänet tunnetaan rukousta ja Pyhän Hengen toimintaa painottavana julistajana sekä pienryhmätoiminnan pioneerina Euroopassa.

Niklas&Tanja-puhujat.jpg

NIKLAS JA TANJA NIEMELÄ // SEINÄJOKI

Niklas ja Tanja Niemelä ovat modernin Houm Church -seurakunnan johtava pastoripariskunta. Heille seurakunta merkitsee ihmisjoukkoa, jonka yhdistävä tekijä on Jumalan synnyttämä rakkaus. Jaamme heidän kanssaan näyn seurakunnasta suurena perheenä, joka opetuslapseuttaa ja levittää hyvää sanomaa.

ari-puonti-puhujat.jpg

ARI PUONTI // HELSINKI

Ari Puonti on tunnettu luennoitsija ja sielunhoidon kouluttaja sekä pastori Helsingin Vineyard -seurakunnassa. Ari on julkaissut useita kirjoja muun muassa sielunhoidosta. Opettajan ja pastorin työn lisäksi hän on vahvasti mukana Healing Rooms -liikkeen toiminnassa. Ari on elävä esimerkki aidon ja hoitavan hengellisen yhteisön määrätietoisesta rakentajasta.

 

Lisää puhujia julkaistaan pitkin kesää.

 
DSCF6971 (0-00-04-13).jpg
 

OHJELMA

 
 

PERJANTAI

klo 18 Sessio 1

klo 20 Iltapala

klo 21 Lost & Found

 

LAUANTAI

klo 11 Sessio 2, paneeli

klo 12.15 Lounas

klo 13.30 Sessio 3

klo 14.45 Kahvi

klo 15.30 Sessio 4

klo 16.30 Tauko

klo 18 Sessio 5

klo 20 Iltapala

klo 21 Lost & Found

 

SUNNUNTAI

klo 11 Jumalanpalvelus

klo 12.30 Kahvi

klo 14.30 Sessio 6

klo 17 Iltakirkko

klo 18.30 Iltapala

 

Info

Saapuminen

Tampereen helluntaiseurakunta sijaitsee aivan Tampereen keskustassa (Aleksanterinkatu 18) hyvien julkisten liikenneyhteyksien lähellä. Suosittelemmekin saapumaan paikalle junalla tai bussilla. Rautatieasemalle on 5 minuutin kävelymatka ja linja-autoasemalle 10 minuutin.

Autolla tultaessa Hämpin parkkihalli on oivallinen paikka auton pysäköintiin. Lisäksi Rongankadulla on hyvät mahdollisuudet kadunvarsipysäköintiin. Kaikki parkkipaikat ovat maksullisia.

 

Ruoka

Nauti Visiossa taitavien kokkiemme herkullisista ruuista hyvän seuran äärellä!

Järjestettyjen ruokailujen lisäksi kahvia ja pientä makeaa saa seurakunnan kirjakauppakahvilasta Karismakirjasta sekä nurkan takana sijaitsevalta Valohuoneelta (Kyttälänkatu 1).

 

Esteettömyys

Tampereen helluntaiseurakunta on suunniteltu palvelemaan myös liikuntarajoitteisia. Ohjelma on katutasossa ja hissillä pääsee kellarikerrokseen, jossa sijaitsevat ruokailutilat sekä vessat (myös invavessa).

Lapset

Visio on tarkoitettu kaikille vauvasta vaariin. Lauantaina klo 11–16.30 perheille on järjestetty ylisaliin oma tila, jossa vanhemmat voivat seurata tilaisuuksia suorana.

Vision ohjattu lasten ohjelma:

  • La klo 18 Lasten Visio 4–11-vuotiaille (ylisali)
  • Su klo 11 Pyhikset ja raamikset 3–12-vuotiaille
  • Su klo 17 Lastenmaailma 4–11-vuotiaille, Taaperoparkki 0–3-vuotiaille
 

Tulkkaus

Monikulttuurisuus on vahvasti läsnä Visio-konferenssissa, ja haluamme huomioida eri kieliä puhuvat osallistujat parhaamme mukaan.

Tilaisuudet tulkataan ainakin seuraaville kielille: englanti, swahili, kiina, arabia, ja farsi. Tulkkauksessa käytettävät kuulokkeet haetaan kokouksen alussa salin takaosasta, vasemmalta puolelta.

 

Sosiaalinen media

Löydät Visiokonferenssin sosiaalisesta mediasta Facebookista ja Instagramista. Voit osallistua konferenssia koskevaan keskusteluun hashtageilla #visiokonferenssi ja #visio2018.

Majoitus

Seurakunnan lähellä sijaitsee useita hotelleja. Olemme saaneet konferenssiin osallistujille tarkoitetun huonetarjouksen seuraaviin hotelleihin:

HOLIDAY INN TAMPERE CENTRAL-STATION

  • 89 € yhden hengen huone / vrk
  • 99 € kahden hengen huone / vrk
  • 109 € kahden hengen huone lisävuoteella / vrk

Hintaan sisältyy buffet-aamiainen ja asiakassauna. Varaukset nimellä Visio-seurakuntakonferenssi 15.9. mennessä.

SCANDIC TAMPERE STATION

  • 96 € yhden hengen huone / vrk
  • 116 € kahden hengen huone / vrk

Hintaan sisältyy luomutuotteita sisältävä aamiainen ja langaton internet. Varaukset koodilla VIS280918_003.

RADISSON BLU GRAND HOTEL TAMMER

  • 125 € / 1 hlö Standard huone / vrk
  • 135 € / 2 hlö Standard huone / vrk
  • 135 € / 1 hlö Family huone / vrk
  • 145 € / 2 hlö Family huone / vrk
  • 165 € / 2 hlö Family huone lisävuoteella / vrk

Hintaan sisältyy runsas Super Breakfast -aamiainen, hotelliasukkaiden saunavuoro ja langaton internet. Varaukset nimellä Visio-seurakuntakonferenssi 31.8. mennessä.

 

Seurakunta järjestää myös kotimajoitusta. Ole meihin yhteydessä ja kysy lisää!

 

Tapahtuma on maksuton.

visio_taustapattern_valkoinen.jpg

Tampereen Helluntaiseurakunta

Aleksanterinkatu 18
33100 Tampere

 

 
 

Ota yhteyttä!

Mikäli haluat lisätietoa Visiokonferenssista, haluat ilmoittautua kotimajoitukseen tai olla mukana rakentamassa konferenssia, lähetä meille viestiä viereisen lomakkeen kautta. Otamme sinuun yhteyttä!